Arvo mitataan työllä

Karvaturrit.netin Laatumainintaa ja arvostelua -topikki käykin kuumana päivittäin, kun virtuaaliharrastajat etsivät seuraavalle koiralleen sen lupaavan multihypersuperchampionin kuvia. SERTit, CACIBit ja BIS-voitot loistavat kirkkaina monien virtuaalikoiraharrastajien silmissä. Myönnän itsekin silloin tällöin sortuvani topikin tarjoamiin palveluihin, mutta siitä huolimatta en voi olla kummastelematta toisten harrastajien melkeinpä pakonomaista halua kaivaa koiralleen ne kaikki tarjolla olevat SERTit keräävän yksilön kuvat.

Ulkomuotokeskeisyys vaikuttaisi menneen niin pitkälle, että harva uskaltaa enää luottaa omaan silmäänsä. Minä ainakin valitsen koiralleni ne kuvat, jotka miellyttävät omaa silmääni. Rotujeni kasvattajana koen tuntevani rotuni riittävän hyvin valitakseni ne yksilöt, joilla on ominaisuuksia, joita minä rodun edustajalla arvostan. Toisinaan tuomarit eivät tunnu olevan valinnasta kanssani samaa mieltä, esimerkkinä landseernarttuni Ariel, mutta vastaavasti joillekin yksilöille menestystä suorastaan satelee, kuten esimerkiksi nöffiurokselleni Ruffelle.

Eniten kummastusta aiheuttavat ne harrastajat, jotka vaihtelevat jo olemassa oleviensa virtuaalikoiriensa kuvia, koska kuvilla ei tipahtele kaikista näyttelyistä SERTejä. Tai mikä pahinta, joku tuomari on vieläpä sitä mieltä, että koira on EH:n arvoinen. EH, tuo kirottu laatumaininta, jolla ei SERTiä tipahda. Pieni herätys nyt jokaiselle: jos koirasi saa EH:n, se on tuomarin mielestä erittäin hyvä rotunsa edustaja.
Suurin osa omista koiristani saa laatumainintoja vaihtelevasti, yleensä aika tasaisesti erinomaista tai erittäin hyvää. Uskokaa tai älkää, mutta erittäin hyvistä huolimatta jokainen minulla vähän pidempään ollut koira on saanut ainakin kerran SERTin ja muotovalionarvoja on kertynyt kiitettävästi. Lähes aina tuntuu löytyvän tuomareita, jotka pitävät jonkin toisen tuomarin mielestä erittäin hyvää koiraa erinomaisen, jopa sertifikaatin arvoisena. Aika monesta koirasta saa muotovalion kärsivällisyydellä.

Vanhempien meriitit ovat toki ainoita mitä virtuaalikoirat jälkeläisilleen periyttävät. Minä olen kuitenkin kuvitellut, että virtuaalikoiran menestyminen on muutakin kuin lukemattomia muotovalionarvoja. Virtuaalimaailmassa on ihailtavan monia käyttölajeja: paimennusta, pk-kokeita, tokoa, vepeä ja kuuttatoista muuta lajia. Ainakin suurimmassa osassa näissä voi kilpailla koiransa valioksi, joten miksi ihmeessä juuri näyttelymenestys on niin tavoiteltua? Jopa muutamat omien sanojensa mukaan "käyttökoirakasvatukseen" painottavat harrastajat, ketään erittelemättä, tuntuvat todellisuudessa keskittyvän enemmän muotovalionarvojen metsästykseen kuin niihin käyttölajeihin.

Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä sitä mitä virtuaalikoiriltaan toivoo. Ei siinä mitään, jos haluaa jostakin koirastaan kymmenkertaisen muotovalion, mutta täytyykö jokaisen yksilön yltää samaan. Arvottaako enemmän tuomarin mielipidettä vai luottaako omaan silmäänsä.

Oman virtuaalikoiran kotiin tuoman sertifikaatin hypistely on kieltämättä hykertävää melkeinpä endorfiineja vapauttavalla tavalla. Kolmannesta SERTistä vasta riemu repeääkin, kun se oma Fifi saa virallisen myönnytyksen erinomaisista ulkoisista avuistaan. Uskallan kuitenkin epäillä, että samaa riemua koetaan myös muiden lajien tuoman menestyksen myötä.

Hullulla on hauskat huvit

Ehheh, huomasin (taas), että tässä venähti reilu kuukausi virtuaalijuttuja suorastaan vältellen. Karvaturrit.netissä olen kyllä pyörinyt entiseen tapaan, mutta olen yrittänyt viimeiseen asti kiertää kaukaa kaikki virtuaalikoiriin liittyvät sivustot. Virtuaalijutut eivät vaan ole jaksaneet tai ehtineet kiinnostaa yhtään. Huomaan monen muunkin harrastajan pohtivan Turrilassa virtuaaliharrastuksen järkevyyttä...

Ihan totta, onko tässä harrastuksessa loppupelissä mitään järkeä? Huolenpitomme kohdistuu täysin mielikuvituksen tuotteina syntyneisiin koiriin, joiden ulkomuodon lainailemme joltakin tutulta tai tuntemattomalta IRL-koiralta. Käytännössä nämä ihanat bittikoiraystävämme ovat pelkkiä pikseleitä ja muutama hassu rivi tekstiä, tosin ei sitäkään kaikkien kohdalla.

Virtuaalikoiraharrastus tuntuu olevan nykypäivänä yhtä kilpajuoksua: Ensin taistellaan siitä kuka saa ne kaikkein hienoimmat kuvat koiralleen. Sitten tapellaan liki verenmaku suussa paikoista virtuaalikilpailuissa, monissa lajeissa tänä päivänä vain ne aktiivisimmat ja nopeimmat harrastajat pääsevät mukaan kisoihin. Eikä kilpaileminen lopu vielä tähänkään, sillä pitäähän sen oman iki-ihanan virtuaalikoiran olla joukon kaunein, nopein, rodunomaisin, menestynein ja jokaisella mahdollisella tavalla PARAS!
Ei voisi tällä hetkellä paljon vähempää kiinnostaa tämä jatkuva kilpajuoksu. Moni, minä mukaan lukien, kertoo kisaavansa täysin fiilispohjalta, mutta tiedä sitten kuinka moni oikeasti toteuttaa väitettään. Omalla kohdallani tuntuu ainakin olevan sula mahdottomuus mahtua tokokokeeseen mukaan, jos en kyttää lajin kisakalenteria lukemattomia kertoja päivässä... Eikä tällainen mielestäni mahdu enää fiilispohjaisen kilpailemisen määritelmään, lähinnä se on verenpainetta nostattavaa pakkopullaa.

Totuus lienee myös se, että virtuaalikoirailu on oikeasti varsin aikaa vievää touhua. Jokainen virtuaaliharrastaja lienee joskus kuullut urputusta siitä, että istuu päivät pitkät koneen ääressä. Usein ajatus nopeasta koirien kisakalentereiden päivittämisestä osoittautuukin ainakin omalla kohdallani parituntiseksi maratoniksi, jonka aikana pitää päivitellä kaikki mahdolliset virtuaalisivustot ja ilmoittaa vielä koiria pariin uuteen kisaan. Puhumattakaan sitten siitä kalentereiden kyttäämisestä, jotta mahtuisi edes joskus kilpailuihin mukaan.
Kaiken kukkuraksi jatkuvaa koneen ääressä istumista ei pidetä nykymaailmassa kovin terveellisenä elämäntapana. "Hanki elämä!", tätä lausahdusta olen kuullut paljon varsinkin sisarusteni suusta. Mihin kaikkeen muuhun sitä virtuaalikoirailuun kuluvaa aikaa voisikaan käyttää? Lueskelin Turrilassa viime syksynä kuinka joku kaipaili toista harrastusta tämän rinnalle. Omallakin kohdalla virtuaalikoirailu oli pitkään ainokainen harrastus, mitä nyt valokuvasin ja rakentelin kotisivuja myös, mutta nuo melkeinpä lasketaan kaikki samaksi harrastukseksi. Aloitin kuitenkin syksyllä toisen, myöskin varsin aikaa vievän, harrastuksen ja virtuaalijutut on kyllä jääneet väkisin sen varjoon. Olenkohan nyt sitten hankkinut elämän? Vai siirtänyt sen vain (ainakin osittain) virtuaalimaailmasta oikeaan maailmaan?

Sitä tuntee myös itsensä aina välillä liian vanhaksi tällaisiin mielikuvitusleikkeihin. Tiedän, että Karvaturrilassa pyörii useampiakin minua vanhempia käyttäjiä, toiset ovat pyörivät foorumilla omaa uteliaisuuttaan, toiset hoitavat vastuutehtäviään ja jotkut heittäytyvät edelleen virtuaalikenneleiden vietäväksi. Lukeudun itse viimeisten joukkoon, mutta eikö vielä tämän vuoden aikana 20 vuoden ikään ehtivä ole jo aika vanha leikkimään mielikuvitusleikkejä? Lähes suoraan lasten kotileikkeihin vertautuva mielikuvitusleikkihän tämä on, mitä me nyt vaan satumme rakentelemaan leikeillemme virtuaalisen ympäristön internetiin.

Vaan mikä on se koukku, joka pitää aina vaan kiinni tässä harrastuksessa? Tälläkin hetkellä virtuaalikoirailu tuntuu pakkopullalta, jota täytyy suorittaa suoni ohimolla tykyttäen. Jokin ei kuitenkaan yhtä aikaa anna minun kuopata Meripelastajaa ja ampua virtuaalikoiriani kauas bittiavaruuteen.

Suurin syy täällä viipymiseen minun kohdallani on oman koiran puute. Käyn viikoittain ulkoiluttamassa yhtä tuttua koiraa ja olen sen ansiosta päässyt myös tutustumaan pikkupentujen elämään, mutta virtuaalikoiraharrastus on minulle kuitenkin likimain ainut linkki, jonka avulla pääsen tekemisiin suosikkirotujeni kanssa. Väittäisin, että jos minulle jollain käsittämättömällä ihmeenkaupalla suotaisiin se oma landseer, nämä touhut saattaisivat loppua suhteellisen lyhyeen.
Toinen syy piireissä pyörimiseen ovat toiset samanhenkiset nuoret. Koirattomana en kovin paljon kierrä erilaissa koiratapahtumissa, lähinnä noissa vuoden suurimmissa näyttelyissä ja satunnaisesti muissa kilpailuissa. Karvaturrit on sen sijaan aivan loistava väylä tutustua muihin nuoriin koirien ystäviin ympäri maatamme. Saman harrastuksen vuoksi kukaan ei myöskään tule nauramaan ja sanomaan, että onpas sulla tyhmä harrastus - jotain virtuaalisia koiria!
Kahden edellä mainitun ohella rakastan vielä kirjoittamista, joten mikä sopisikaan paremmin kuin erilaiset tarinat ja kuvaukset iki-ihanista koirista. Ei myöskään sovi unohtaa sitä totuutta, että vaikka kilpaileminen tuntuukin pakkopullalta, niin oman koiran yllättävä menestyminen jossakin lajissa saa kyllä iloiselle mielelle.

Itse matkaan tässä suuressa laivassa välillä tukevasti jalat kannella ja toisinaan kaikin käsivoimin kaiteen väärällä puolella roikkuen. Mikä saa sinut jäämään ja kenties palaamaankin kerta toisensa jälkeen virtuaalikoirien pariin?

Kahden kauppa, kahden sitoumus

Pommitan teitä nyt ahkerasti blogimerkinnöillä, mutta toivottavasti jaksatte siitä huolimatta lukea ja vaikka kommentoidakin niitä. Sanottavaa riittää niin monen aiheen edestä, etten malttaisi pitää sormiani poissa näppäimistöltä. :D
Tällä kertaa otin aiheekseni virtuaalikasvattajien asettamat myyntiehdot ja kasvattajan oikeudet. Monilla virtuaalikenneleillä on pennunomistajilleen erilaisia kriteerejä ja ehtoja, joita halutaan noudatettavan enemmän tai vähemmän tarkasti. Monet myyntiehdoista ovat helposti ymmärrettäviä ja suvaittavia, tavallaan jo ostovaiheessa uuden omistajaa ja kasvattajaa sitovia velvollisuuksia. Olen kuitenkin joidenkin kohdalla pohtinut sitä kuinka paljon kasvattaja voi määritellä poismyydyn kasvattinsa elämää ja tämän omistajan päätöksiä.

Selkeyden vuoksi päätin käsitellä ja kommentoida erilaisia myyntiehtoja yksitellen. Olen järjestänyt ehdot sijoittamalla mielestäni tärkeimmät alkuun ja vähemmän tärkeät tai jopa liioitellut loppupäähän.

1. Pysyvä ja rakastava koti
Itse koen pysyvän kodin ehdottomasti kaikkein tärkeimpänä myyntiehtona. Se on mielestäni jokaisen kasvattajan oikeus ja toisaalta jokaisen koiranomistajan vähimmäisvelvollisuus. Kukapa ei haluaisi kasvatilleen elinikäistä kotia kun ainakin omien rotujeni kohdalla kasvattien jälleenmyynti tuntuu usein varsin tuskalliselta yritykseltä.
Moni yhdistää pysyvän kodin yhteyteen myös toiveen rakastavasta ja huolehtivasta kodista. IRL-koiran kohdalla huolehtiva olisi suhteellisen helppo määritellä, mutta virtuaalikoiran kyseessä ollessa määritelmä lienee jokaisen itse pääteltävissä. Itse olen ajatellut kyseisen ilmaisun tarkoittavan noin yleiskatsaukseltaan myyntiehtoja toteuttavaa kotia, mutta tiedä sitten mitä joku toinen ajaa tuolla takaa.
Suuresta merkityksestään huolimatta tämä ehto näyttää valitettavasti kuuluvan niihin vaikeimmin valvottaviin ehtoihin. Varsin huomattavalla osalla ostajista on nimittäin tapana ostotarjousta tehdessään vähän kaunistella ja maalailla tulevaisuutta kultaisemmaksi kuin mitä todellisuus tulee olemaan. Jyvien erottaminen akanoista on liki mahdoton tehtävä, sillä vaikka tyyppi olisi pyörittänyt muiden rotujen edustajia kauan ja hartaasti, innostus juuri kyseistä koiraa kohtaan voi kadota alta aika yksikön. Virtuaalikoiran kauppaaminen on ikävä kyllä aina vähän sattuman kauppaa, ellei onnistu myymään kasvattiaan pitkänlinjan rodunharrastajalle.

2. Kuulumiset
Kuulumiset ovat aina kuuluneet myyntiehtojeni kärkikastiin, sillä niiden avulla tiedän kasvatinomistajan olevan edelleen kuvioissa mukana ja kasvattini hengissä. Ahkera kuulumisten kertominen korvaa mielestäni suhteellisen hyvin vähemmälle jääneen kilpailuttamisen, itse kun en edes vaadi kilpailemista kaikilta kasvateiltani. Erityisesti mieltä ovat lämmittäneet ne kasvatinomistajat, jotka ovat jaksaneet päivitellä koiransa kuulumisia vaikkapa blogiin tai päiväkirjaan kaikkien nähtäväksi.
Kuulumisten kertomista en koe kuitenkaan pelkästään kasvatinomistajan velvollisuudeksi, vaan aktiivisuutta vaaditaan mielestäni myös kasvattajan itsensä puolelta. Jos kasvatinomistajista ei kuulu mitään useampaan kuukauteen, tapaan ainakin itse kyselemään kuulumisia sähköpostilla. Kasvattajat, minä mukaan luettuna, voisivat myös tiedottaa nykyistä aktiivisemmin kennelinsä asioista kasvatinomistajilleen. Uskoakseni moni kasvatinomistaja merkitsisi mielellään koiriensa kisakalenteriin näiden vanhempien tuoreimpia meriittirivejä yms.
Itse voin kyllä kiittää useimpia kasvatinomistajia, sillä monet heistä ovat kertoneet kiitettävän aktiivisesti ja auliisti koiriensa tuoreimpia kuulumisia!

3. Tietojen merkitseminen koiran sivuille
Useimpien virtuaalikenneleiden myyntiehdoissa määritellään ne muutamat tiedot, jotka näiden kasvattien sivuilta tulee löytyä. Yleisimpiä vaadittuja perustietoja ovat koiran virallinen nimi, rotu, sukupuoli, syntymäaika, kasvattaja ja vähintään vanhempien nimet. Näiden perustietojen muokkaaminen kielletään yleensä ihan ymmärrettävästä syystä.
Monet tarkentavat vielä kuinka esimerkiksi kasvattajan nimi tai vanhempien nimet tulee esittää. Olen itsekin määritellyt aika tarkasti kuinka kasvattieni sivuilta tulisi kasvattajamerkintä löytyä. Aivan toinen juttu onkin sitten se kuinka tarkasti olen syynännyt merkinnän oikeellisuutta kasvattieni sivuilta... Eipä tuota ole juuri tullut tarkastettua.
Jotkut tuppaavat edellä mainittujen ohella vaatimaan myös kokonaisen sukutaulun, kilpailukalenterit ja kuvat kasvattiensa sivuille. Yhtä aikaa voimme miettiä sitä kuinka paljon kasvattajalla on oikeus saada tahtojaan läpi kasvattiensa sivujen kohdalla. Mielestäni perustietojen vaatiminen on ihan ok, koska ne löytyvät yleensä muutenkin koirien sivuilta. Kuvien ja sukutaulun kohdalla asia on sen sijaan vähän niin ja näin, sillä jokaisella on kuitenkin oma tapansa rakentaa koiriensa sivut.

4. Jälleenmyyntikielto & takaisinotto-oikeus
Moni kasvattaja vaatii ilmoittamaan itselleen kasvattiensa myyntiaikaista ensimmäisenä. Kuulun itsekin näihin harrastajiin, jotka haluavat tietää kasvattiensa kulloisenkin omistajan ja mielellään vielä päättää mahdollisista uusista kodeista. Olen myös monien muiden tapaan asettanut kasvattienomistajilleni jälleenmyyntikiellon eli he eivät saa kaupata kasvattiani eteenpäin ainakaan ilman lupaani, harvemmin myöskään sitä lupaa annan.
Useimmat pyrkivät valvomaan myyntiehtojensa noudattamista ns. "kasvattajan takaisinotto-oikeudella", jonka mukaan kasvattaja saa ottaa kasvattinsa takaisin, mikäli kokee sen joutuneen vääränlaiseen kotiin. Itse en ole myyntiehdoissani kyseistä kohtaa maininnut, mutta koen olevani valmis tekemään tämän tarvittaessa. En tiedä kuinka paljon ihmiset ovat kasvattejaan väkisin takaisin ottaneet, omalla kohdallani ei ole ainakaan ollut tarvetta.
Olen muutamaan otteeseen kuullut kritiikkiä näitä molempia kieltoja koskien. Perusteluja en suuremmin muista, mutta joku taisi aikanaan sanoa, että IRL-maailmassakaan harvemmin kasvattaja valvoo sen suuremmin kasvattiensa myyntiä. Tavallaan ymmärrän esitetyn kritiikin, mutta toisaalta virtuaalimaailma ja IRL-maailma eroavat kuitenkin hyvin monelta osin. Virtuaalikoiramaailmassa jokaisen on suhteellisen helppo ainakin tällä hetkellä seurata kasvattejaan, joten jälleenmyyntikiellon ja takaisinotto-oikeuden asettaminen ja valvominenkin on helppoa.

5. Koiran kilpailuttaminen
Kilpailuttaminen tuntuu olevan monilla virtuaalikasvattajilla tuolla myyntiehtojen alkupäässä, kaikkein tärkeimpien kohtien joukossa. Tämä tuntuu myös olevan useimmilla se kriteeri minkä perusteella kasvatit kaupataan ihmisille: mitä ahkerampi koti jokaisella kasvatilla on, sitä parempi. Valitettavasti kilpailuttamiseen liittyy monia tulkinnanvaraisia ja toisaalta myös ylilyötyjä ehtoja.
Tavanomaisin toteamus lienee: "En myy kasvattejani sohvakoiriksi." No, minäpä myyn, tosin sillä ehdolla, että koiran hengissä olo näytetään sitten vaikkapa aika-ajoittaisten kuulumisten tai päiväkirjan muodossa. Ymmärrän, että omat kasvatit halutaan kisakentille näyttämään muille kaappien paikat, mutta itse ainakin pyrin pitämään ostajaehdokasjoukkoni mahdollisimman suurena. Näin ollen olen valmis myymään myös esimerkiksi virtuaalitalleille ja -maatiloille, vaikkeivät niiden omistajat olisikaan halukkaita koiriensa kanssa kilpailuja kiertämään.
Mitä äsken kiertelin virtuaalikenneleiden sivuilla, niin aika harva vaatii nykyään ahkeraa kilpailutusta, mutta toisaalta ei myöskään määrittele sitä sopivaa kisautusmäärää. Sen sijaan yhä useampi kasvattaja tuntuu määrittelevän lajit, joissa haluaa kasvattiensa vähintään kisaavan. En oikein ymmärrä tämän ideaa, haluavatko kasvattajat tosiaan istuttaa kaikki kasvattinsa samaan muottiin? Monille roduille löytyy rodunomaisia kokeita, mutta eivät esimerkiksi kaikki landseeritkaan ui tai pelasta vedestä. Kyllä minä ainakin haluan kasvattieni olevan yksilöitä ja kisaavan niille sopivissa lajeissa eikä niin, että kaikki kiertävät samoja harrastuksia. En myöskään näe kasvattajalla minkäänlaisia oikeuksia määritellä sitä, missä kilpailuissa jo hänen jo poismyyty kasvattinsa saa kilpailla - sijoituskoirat ovat toki asia erikseen.
Toinen tällä hetkellä huudossa olevia ilmiö on käyttölajien merkityksen korostaminen ja osa kasvattajista ei sanojensa mukaan myy koiria pelkäksi näyttelykoiraksi tai edes näyttelypainotteisiksi. Käyttölajit ovat toki tärkeitä, mutta ehkä pitäisi tässäkin asiassa mennä mieluummin sitä kultaista keskitietä eikä unohtaa näyttelyiden merkitystä. Löytyy rotuja, jotka eivät oikeassa elämässä edes sovi kovin moniin käyttölajeihin, joten en ymmärrä miksi tällaisia koiria ei voisi myydä näyttelypainotteisiksi tai pelkiksi showkehienkin tähdiksi. Sitä paitsi näyttelyt tuntuvat nykypäivänä olevan ainakin omien rotujeni parissa ainut laji, joihin mahtuu mukaan käymättä armotonta nopeuskilpailua.

6. Vain tietynlaisiin kenneleihin
Aiemmin muodissa oli ilmaus "ei Expagella oleviin tai valmiin ulkoasun omaaviin kenneleihin". Nyt kiertelin vajaat parikymmentä kenneliä enkä törmännyt yhteenkään tällaiseen myyntiehtoon, mikä on mielestäni varsin hyvä juttu. Tietynlaisia kenneleitä ei nimittäin pidä iskeä yhteen ja samaan muottiin vaan esimerkiksi valmisulkoasua kantavista kenneleistä voi löytyä parempiakin kasvatinomistajia kuin hienoilla timanttiasuin kuorrutetuista kenneleistä. Tosin nykypäivänä harvasta kennelistä löytyykään enää valmisulkoasuja, ainakaan Freewebsin yms. asuja.
Sen sijaan useampikin kieltäytyy nykyään myymästä keskeneräisiin kenneleihin, minkä ymmärrän oikein hyvin. Itsekään en mielelläni myy vasta valmistumassa olevaan kenneliin, sillä sen valmistumisesta ja toisaalta elinkaaren pituudesta ei ole mitään takeita (katso merkintä Tähdenlentoja tähyilemässä). Tässäkään tapauksessa ei toki pitäisi sulloa kaikki valmisteilla olevia kenneleitä samaan maitopurkkiin, mutta minkäs teet...

7. Jalostussuunnitelmat
Tässäpä sitten se myyntiehtojen osio, jota katson itse aika pahasti kieroon. Kasvattaja voi pyytää ilmoittamaan pentuesuunnitelmista, mikä toisaalta kuuluu tavallaan jo kuulumisten kertomiseen. Halutessaan jokainen voi kommentoida ihan minkä tahansa koiran jalostuskäyttöä, mutta virtuaalikasvattajilla on mitä kummallisimpia sääntöjä ja määräyksiä koskien kasvattiensa jalostuskäyttöä. Joku vaatii kasvatinomistajaa neuvottelemaan aiheesta kanssaan ennen pentueen teettämistä ja jotkut jopa jakelevat ns. "jalostusoikeuksia".
Kasvattaja on toki kasvattaja, mutta miksi hän saisi määräillä poismyytyjen kasvattiensa jalostuskäyttöä? Eihän kukaan muukaan voi määrätä kenen koirat saavat saada pentuja ja kenen eivät. Kasvattajan tulisi itse pentuetta teettäessään järjestää asiat niin, että hänen (tai kenenkään muunkaan) ei tarvitse puuttuu syntyvien pentujen jalostuskäyttöön. Tämä tapahtuu ihan puhtaasti harkitsemalla tarkkaan sopivaa yhdistelmää, pentujen lukumäärää ja tulevia koteja. Tulen taatusti karttamaan viimeiseen asti pentueita, joissa kasvattaja ryhtyy jakelemaan jalostusoikeuksia vain tietyille koirille.

Siinäpä teille aimo annos virtuaalisia myyntiehtoja sekä näkemyksiäni niiden tarpeellisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Näin loppuun voisi vielä todeta, että tarkastelkaapa omia myyntiehtojanne ja niiden tärkeysjärjestystä. Mielestäni kunkin pitäisi kaupata koiriaan sellaisilla myyntiehdoilla, jotka pystyy itsekin toteuttamaan. Jos vaatii kasvatinomistajilta parikymmentä kilpailua kuukaudessa muutamasta tietystä lajista, on varmasti itsekin valmis noudattamaan omia ohjeitaan - eikös?