Arvo mitataan työllä

Karvaturrit.netin Laatumainintaa ja arvostelua -topikki käykin kuumana päivittäin, kun virtuaaliharrastajat etsivät seuraavalle koiralleen sen lupaavan multihypersuperchampionin kuvia. SERTit, CACIBit ja BIS-voitot loistavat kirkkaina monien virtuaalikoiraharrastajien silmissä. Myönnän itsekin silloin tällöin sortuvani topikin tarjoamiin palveluihin, mutta siitä huolimatta en voi olla kummastelematta toisten harrastajien melkeinpä pakonomaista halua kaivaa koiralleen ne kaikki tarjolla olevat SERTit keräävän yksilön kuvat.

Ulkomuotokeskeisyys vaikuttaisi menneen niin pitkälle, että harva uskaltaa enää luottaa omaan silmäänsä. Minä ainakin valitsen koiralleni ne kuvat, jotka miellyttävät omaa silmääni. Rotujeni kasvattajana koen tuntevani rotuni riittävän hyvin valitakseni ne yksilöt, joilla on ominaisuuksia, joita minä rodun edustajalla arvostan. Toisinaan tuomarit eivät tunnu olevan valinnasta kanssani samaa mieltä, esimerkkinä landseernarttuni Ariel, mutta vastaavasti joillekin yksilöille menestystä suorastaan satelee, kuten esimerkiksi nöffiurokselleni Ruffelle.

Eniten kummastusta aiheuttavat ne harrastajat, jotka vaihtelevat jo olemassa oleviensa virtuaalikoiriensa kuvia, koska kuvilla ei tipahtele kaikista näyttelyistä SERTejä. Tai mikä pahinta, joku tuomari on vieläpä sitä mieltä, että koira on EH:n arvoinen. EH, tuo kirottu laatumaininta, jolla ei SERTiä tipahda. Pieni herätys nyt jokaiselle: jos koirasi saa EH:n, se on tuomarin mielestä erittäin hyvä rotunsa edustaja.
Suurin osa omista koiristani saa laatumainintoja vaihtelevasti, yleensä aika tasaisesti erinomaista tai erittäin hyvää. Uskokaa tai älkää, mutta erittäin hyvistä huolimatta jokainen minulla vähän pidempään ollut koira on saanut ainakin kerran SERTin ja muotovalionarvoja on kertynyt kiitettävästi. Lähes aina tuntuu löytyvän tuomareita, jotka pitävät jonkin toisen tuomarin mielestä erittäin hyvää koiraa erinomaisen, jopa sertifikaatin arvoisena. Aika monesta koirasta saa muotovalion kärsivällisyydellä.

Vanhempien meriitit ovat toki ainoita mitä virtuaalikoirat jälkeläisilleen periyttävät. Minä olen kuitenkin kuvitellut, että virtuaalikoiran menestyminen on muutakin kuin lukemattomia muotovalionarvoja. Virtuaalimaailmassa on ihailtavan monia käyttölajeja: paimennusta, pk-kokeita, tokoa, vepeä ja kuuttatoista muuta lajia. Ainakin suurimmassa osassa näissä voi kilpailla koiransa valioksi, joten miksi ihmeessä juuri näyttelymenestys on niin tavoiteltua? Jopa muutamat omien sanojensa mukaan "käyttökoirakasvatukseen" painottavat harrastajat, ketään erittelemättä, tuntuvat todellisuudessa keskittyvän enemmän muotovalionarvojen metsästykseen kuin niihin käyttölajeihin.

Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä sitä mitä virtuaalikoiriltaan toivoo. Ei siinä mitään, jos haluaa jostakin koirastaan kymmenkertaisen muotovalion, mutta täytyykö jokaisen yksilön yltää samaan. Arvottaako enemmän tuomarin mielipidettä vai luottaako omaan silmäänsä.

Oman virtuaalikoiran kotiin tuoman sertifikaatin hypistely on kieltämättä hykertävää melkeinpä endorfiineja vapauttavalla tavalla. Kolmannesta SERTistä vasta riemu repeääkin, kun se oma Fifi saa virallisen myönnytyksen erinomaisista ulkoisista avuistaan. Uskallan kuitenkin epäillä, että samaa riemua koetaan myös muiden lajien tuoman menestyksen myötä.