Päätä ja häntää kasvattamiseen

Törmäsin taannoin suorastaan pelottavaan uskomukseen. Joku onnistui yhdistämään virtuaalikoiran suvun pituuden ja yleisyyden. Pitkä suku tarkoittaa kuuleman automaattisesti myös yleistä sukua. Kamalaa, minä kun olen yhdeksi kasvatustyöni tavoitteiksi ottanut sekä pitkien sukujen rakentamisen että rotujeni geenipoolin laajentamisen. Kuvittelin vieläpä pystyväni molempiin yhtä aikaa! Pitkiin sukuihin liittyvä uskomus sai minut pohtimaan virtuaalikoirien kasvattamista ja jalostamista.

Melkein jokaisen virtuaalikennelin kasvatussivulta voi löytää jonkinlaisen kasvatusperiaatteet-osion. Tämä osio tuntuu melkein kennelissä kuin kennelissä tiivistyvän seuraavaan kliseiseen virkkeeseen: "Tavoitteeni on kasvattaa rodunomaisia, hyväluonteisia, terveitä ja suorituskykyisiä koiria."
Kun hetken miettii, kyseinen lause on yhtä tyhjän kanssa, kaunista sanahelinää virtuaalikennelin sivuilla. Miten virtuaalimaailmassa voi kasvattaa rodunomaisia, hyväluonteisia, terveitä ja suorituskykyisiä koiria? Kasvattien ulkonäkö ja luonne ovat lähes yksinomaan kasvattien omistajien käsissä. Niihin ei kasvattaja voi välttämättä kauheasti vaikuttaa, puhumattakaan esimerkiksi terveydestä.

Muutamat ovat kuulleet jossakin yhteydessä niinkin hienon sanan kuin "jalostaminen" ja korvaavat sillä kasvattamisen: "Tavoitteeni on jalostaa rodunomaisia, hyväluonteisia, terveitä ja suorituskykyisiä koiria." Sori, metsään meni - taas. Mistähän jalostamisessa onkaan oikeasti kysymys? Wikipedia valaisee asiaa näin:

Jalostus on elävien eliöiden, mikrobien, eläinten tai kasvien kehittämistä haluttuun suuntaan keinotekoisesti, eli toisin sanoen jalostus on ihmisen tietoisesti ohjaamaa ja nopeuttamaa evoluutiota.

Edelleen törmäämme samaan ongelmaan: Miten virtuaalikasvattaja pystyy vaikuttamaan virtuaalikoiriensa evoluutioon, siihen millaiseen suuntaan kasvattien ominaisuudet kehittyvät? Ei mitenkään.

Virtuaalikenneleiden yhteydessä käyttäisin sanaa jalostus hyvin varovaisesti. Kasvattaminen on ehkä lähempänä sitä, mitä me teemme. Pelkään saavani osan virtuaalikennelharrastajista niskaani seuraavalla väitteellä, mutta ihan silläkin uhalla: useimpien virtuaaliharrastajien "kasvattamista" voisi kutsua lähinnä mielivaltaiseksi kasvatteluksi tai jopa pelkäksi sattumanvaraisten koirien astutteluksi.

Mitä virtuaalinen kasvatustyö sitten mielestäni on? Ainut asia, johon kasvattaja voi kasvattinsa nimen ohella vaikuttaa, on sukutaulu: siellä esiintyvät koirien nimet ja niiden edessä olevat tittelirivit. Virtuaalikoiraharrastajat ovat jo tiedostaneet sen, että meriitit ovat ainoa asia, jonka pentueen vanhemmat jälkeläisilleen jättävät. Nyt haluaisinkin korostaa sukutaulujen merkitystä muilta osin.

Hevospuolella on yleisesti käytössä meillä lähes tuntemattomat käsitteet "pitkä suku" ja "vanhanlinjan edustaja". Esimerkiksi suomenhevosilta löytyy sukutauluja, jotka sisältävät hevosia aivan uskomattoman monilta virtuaalihevossukupolvilta. Mielestäni myös virtuaalikoirien kasvatuksessa tulisi pyrkiä pitkien ja yhtenäisten sukujen luomiseen. Muuhun kun emme valitettavasti virtuaalikasvatuksessa kykene vaikuttamaan.

Pääsemmekin siihen suorastaan pöyristyttävään uskomukseen pitkistä sivuista. Toivon totisesti, että virtuaalikoiraharrastajien keskuudessa elä yleisenä uskomus siitä, että pitkä suku on aina yhtä kuin yleinen suku.
Sukujen yleistymisestä on tehty koirapuolella suorastaan kirosana. EVM-koiria pidetään pelastavina enkeleinä. Ne tuovat tietenkin arvokasta laajennusta geenipooleihin, mutta rikkovat myös sukutauluja. Karvaturrit.netin Pentueet-osiota selaillessa voi kiinnittää huomiota siihen kuinka monen pentueen toinen vanhemmista on EVM-koira. Erityisen pienilukuisilla roduilla EVM-koiran käyttäminen voi olla välttämätöntä, mutta muutamakin rotunsa edustaja tuo valinnanvaraa.
Juuri EVM-koirien vuoksi sukujen yleistymistä ja sen aiheuttamaa sukusiitoksen pelkoa ei tarvitsisi pitää virtuaalisesti suurena peikkona. Voimme aina tuoda uusia koiria ja aloittaa niistä uusien linjojen rakentamisen!

Peräänkuuluttaisin kasvattajien yhteistyötä ja rotuyhdistysten merkitystä sukujen rakentamisessa. Kasvattajat saisivat lainata ja tarjota koiriaan toisten käyttöön nykyistä aktiivisemmin. Tietenkin menestyksekkäästä kolmipolvisesta uroksesta olisi hienoa saada pentuja oman kennelnimen alle, mutta kannattaa aina miettiä haluaako ajaa omia etujaan vai rotunsa etuja. Jos joltakin toiselta löytyy voittoisa kolmipolvinen narttu, mikset lainaisi urostasi hänelle? Vastaavasti voit joskus saada omalle nartullesi sopivan uroksen lainaan häneltä tai joltakulta muulta.

Sukujen pituuksien kasvattaminen yhtenäisyyttä rikkomatta vaatii kärsivällisyyttä, kun ei puhuta saksanpaimenkoiran kaltaisista runsaslukuisista roduista, joissa useampi kasvattaja voisi olla tekemässä samaa. Kuitenkin jo yksikin ihminen pystyy ihmeisiin, kun tekee kasvatusvalintojaan pitkällä tähtäimellä. Jos nartullesi ei löydy sillä hetkellä sopivaa urosta, odota että joku hyvältä vaikuttava kerää tuloksia tai ala itse rakentaa linjaa, saat jossain vaiheessa sopivan uroksen.

Pitkien ja yhtenäisten sukujen rakentamisen ei pidä antaa kuitenkaan mennä siihen pisteeseen, että sukutauluissa tuijotetaan ainoastaan visuaalista rakennetta. Yhtälailla samaan aikaan tulee muistaa meriittien periytyminen ja se mitä itse haluaa kasvatustyöllään rodulle tarjota.

Jokaisen kannattaa omalla kohdallaan pysähtyä miettimään omaa kasvatustyötään ja kasvattiensa suvun merkitystä. Virtuaalikasvattaja kykenee valinnoillaan vaikuttamaan hyvin paljon suvun yleistymiseen. Pitkiä sukuja voi rakentaa yleistämättä niitä liikaa. Juuri tässä piilee virtuaalisen kasvatustyön suurin haaste: miten rakentaa pitkiä sukuja rikkomatta ja yleistämättä niitä liikaa.

Helmikuun gallup: Mikä on virtuaalikoirassa tärkeintä?

Kuten lukijani saattoivat huomata, kymmenen kuukautta vierähti hiljaisuudessa. Alkanut syysloma antaa taas aikaa raapustella. Sen kunniaksi päätinkin aloittaa uuden kuukausittaisen gallupsysteemin.

Joka kuukausi tulee uusi kysymys, johon lukijat pääsevät vastaamaan. Kysymys koskee virtuaalikoiria tai ylipäätään virtuaalimaailmaa. Kuukausittainen kysely päättyy kunkin kuun viimeisenä päivänä. Tarkoitukseni olisi koota jokaisen kysymyksen tulokset uuteen blogipostaukseen ja vähän analysoida niitä.

Helmikuun kysymykseksi valitsin tämänpäiväistäkin blogipostaustani sivuavan aiheen: Mikä on virtuaalikoirassa tärkeintä? Vaihtoehdot ovat kilpailutulokset, kuvat, luonne, suku tai jokin muu. Vastaaminen onnistuu sivupalkin kyselylomakkeen kautta. Vaihtoehdon "Jokin muu" valitsevat voisivat ystävällisesti lähettää tarkemman vastauksensa kommenttina tähän postiin. Myös perustelut omalle vastaukselle ovat tietenkin tervetulleita. Vastausaikaa tämän galluppiin on enää kahdeksan päivää, joten pitäkäähän kiirettä.

Otan vastaan ehdotuksia seuraavan kuukauden kysymykseksi. Kommentoikaahan niitä tämän viestin alle. Jokin mielenkiintoinen kysymys voi hyvinkin päästä seuraavan kuukauden gallupiksi. Siispä, mistä asiasta olet aina halunnut kuulla virtuaalikoirailijoiden mielipiteen?

Suuret kiitokset kaikille kyselyyn vastaaville ja seuraavan kuukauden kysymystä ehdottaville!

Arvo mitataan työllä

Karvaturrit.netin Laatumainintaa ja arvostelua -topikki käykin kuumana päivittäin, kun virtuaaliharrastajat etsivät seuraavalle koiralleen sen lupaavan multihypersuperchampionin kuvia. SERTit, CACIBit ja BIS-voitot loistavat kirkkaina monien virtuaalikoiraharrastajien silmissä. Myönnän itsekin silloin tällöin sortuvani topikin tarjoamiin palveluihin, mutta siitä huolimatta en voi olla kummastelematta toisten harrastajien melkeinpä pakonomaista halua kaivaa koiralleen ne kaikki tarjolla olevat SERTit keräävän yksilön kuvat.

Ulkomuotokeskeisyys vaikuttaisi menneen niin pitkälle, että harva uskaltaa enää luottaa omaan silmäänsä. Minä ainakin valitsen koiralleni ne kuvat, jotka miellyttävät omaa silmääni. Rotujeni kasvattajana koen tuntevani rotuni riittävän hyvin valitakseni ne yksilöt, joilla on ominaisuuksia, joita minä rodun edustajalla arvostan. Toisinaan tuomarit eivät tunnu olevan valinnasta kanssani samaa mieltä, esimerkkinä landseernarttuni Ariel, mutta vastaavasti joillekin yksilöille menestystä suorastaan satelee, kuten esimerkiksi nöffiurokselleni Ruffelle.

Eniten kummastusta aiheuttavat ne harrastajat, jotka vaihtelevat jo olemassa oleviensa virtuaalikoiriensa kuvia, koska kuvilla ei tipahtele kaikista näyttelyistä SERTejä. Tai mikä pahinta, joku tuomari on vieläpä sitä mieltä, että koira on EH:n arvoinen. EH, tuo kirottu laatumaininta, jolla ei SERTiä tipahda. Pieni herätys nyt jokaiselle: jos koirasi saa EH:n, se on tuomarin mielestä erittäin hyvä rotunsa edustaja.
Suurin osa omista koiristani saa laatumainintoja vaihtelevasti, yleensä aika tasaisesti erinomaista tai erittäin hyvää. Uskokaa tai älkää, mutta erittäin hyvistä huolimatta jokainen minulla vähän pidempään ollut koira on saanut ainakin kerran SERTin ja muotovalionarvoja on kertynyt kiitettävästi. Lähes aina tuntuu löytyvän tuomareita, jotka pitävät jonkin toisen tuomarin mielestä erittäin hyvää koiraa erinomaisen, jopa sertifikaatin arvoisena. Aika monesta koirasta saa muotovalion kärsivällisyydellä.

Vanhempien meriitit ovat toki ainoita mitä virtuaalikoirat jälkeläisilleen periyttävät. Minä olen kuitenkin kuvitellut, että virtuaalikoiran menestyminen on muutakin kuin lukemattomia muotovalionarvoja. Virtuaalimaailmassa on ihailtavan monia käyttölajeja: paimennusta, pk-kokeita, tokoa, vepeä ja kuuttatoista muuta lajia. Ainakin suurimmassa osassa näissä voi kilpailla koiransa valioksi, joten miksi ihmeessä juuri näyttelymenestys on niin tavoiteltua? Jopa muutamat omien sanojensa mukaan "käyttökoirakasvatukseen" painottavat harrastajat, ketään erittelemättä, tuntuvat todellisuudessa keskittyvän enemmän muotovalionarvojen metsästykseen kuin niihin käyttölajeihin.

Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä sitä mitä virtuaalikoiriltaan toivoo. Ei siinä mitään, jos haluaa jostakin koirastaan kymmenkertaisen muotovalion, mutta täytyykö jokaisen yksilön yltää samaan. Arvottaako enemmän tuomarin mielipidettä vai luottaako omaan silmäänsä.

Oman virtuaalikoiran kotiin tuoman sertifikaatin hypistely on kieltämättä hykertävää melkeinpä endorfiineja vapauttavalla tavalla. Kolmannesta SERTistä vasta riemu repeääkin, kun se oma Fifi saa virallisen myönnytyksen erinomaisista ulkoisista avuistaan. Uskallan kuitenkin epäillä, että samaa riemua koetaan myös muiden lajien tuoman menestyksen myötä.