Pisara on meren alku

Jännää kuinka ihmiset osaavat tehdä kasvatusrodun valinnastakin niin kovin vaikeaa. Mahdan olla oikea onnenpekka kun tiedän tarkalleen mitkä rodut minua kiinnostavat! Toiset kun tuntuvat punnitsevan mitä kummallisimpia asioita rotuja valitessaan. Vaikuttaa vähän huolestuttavalta kun riittävä kysyntä näkyy nousevan yhden jos toisenkin tärkeimmäksi kriteeriksi rotua valitessa.

Kysynnältään ja kannaltaan suuremman rodun kasvattaminen voi olla hauskempaa ja helpompaa, kun pentuja ei tarvitse kaupata kovinkaan pitkään ja jalostukseen löytyy riittävästi materiaalia. Kasvatusrodun valinnan ensimmäinen, ja ehkä myös ainoa, kriteeri pitäisi kuitenkin olla oma kiinnostus, ei suinkaan muiden kiinnostus. Kuten jo Tähdenlentoja tähyilemässä -tekstissä kirjoitin, mieleinen kasvatusrotu on usein parhaita keinoja säilyttää mielenkiinto kennelin ylläpitoa kohtaan.

Kasvattajalta vaaditaan toki kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea työtä harvinaisempaa rotua olevien pentujen kauppaamiseksi. On tässä tullut itsekin tuskailtua milloin mistäkin syystä: kasvatit eivät käy kaupaksi, kiertävät kodista toiseen tai seisovat toimettomana nurkassa... Ongelmat eivät kuitenkaan estä kasvatustyötä, jos kiinnostusta rotua kohtaan oikeasti löytyy.
Harvinaisempien rotujen herättäminen nousee aina välillä puheenaiheeksi. Jos uudet harrastajat päätyvät aina suosituimpiin rotuihin niiden "helppouden" vuoksi, harvinaisempien kantojen nostaminen tulee olemaan mahdoton tehtävä. Jo yksi ainut ihminen pystyy kuitenkin ihmeisiin kun haluaa oikeasti tehdä hyvää jonkin rodun eteen.

Olen itse Meripelastajan kanssa elävä esimerkki siitä kuinka harvinainen rotu nostetaan harrastajien tietoisuuteen. Veikkaanpa, että iso osa turrilaisista väläyttäisi landseerin ensimmäisenä, jos heiltä kysyttäisiin mitä Lansu_ tuo mieleen. Ahkera landseereista puhuminen ja Meripelastajan esittely ovat saaneet virtuaalisen landseerkannan nousemaan parista hassusta koirasta jo reiluun pariinkymmeneen yksilöön. Paljon on vielä tekemistä esimerkiksi pysyvien virtuaalikasvattajien mukaan saamiseksi, mutta mitäpä sitä en tekisi tämän hienon rodun puolesta?
Landseerin kaltaisia pieniä rotuja on tällä hetkellä hyvin paljon virtuaalimaailmassa. Uskoakseni useammallekin niistä löytyisi ainakin se yksi kiinnostunut (tuleva) harrastaja, joka voisi omalla tekemisellään nostaa rodun suuremman yleisön tietouteen. Tätä ei kuitenkaan tule tapahtumaan tapahdu, jos kaikki uudet harrastajat kääntyvät tai heidät kannustetaan heti suurempilukuisten rotujen pariin.

Tarkoitukseni ei ole käännyttää esimerkiksi saksanpaimenkoira- tai samojedinkoiraihmisiä harvinaisempien rotujen pariin vaan kannustaa niitä harrastajia, joilta löytyy oikeasti kiinnostusta näihin rotuihin. Rohkea rokan syö eikä mene sieltä missä aita on matalin. ;)

Tähdenlentoja tähyilemässä

Virtuaalikenneleiden perustamisella itsellään on selvästi oma viehätyksensä, sillä monet harrastajat tuppaavat työntämään lusikkansa uuteen soppaan edellisten vielä kiehuessa liedellä. Uutuuden kiillon sokaisemina he sitten unohtavat vanhempien hankkeidensa olemassaolon ja antavat niiden palaa pohjaan. Jäljet jäävät tietenkin muiden siivottavaksi.

Omaankin viisivuotiseen virtuaalihistoriaani mahtuu peräti kahdeksan kenneliä, mikä on aika paljon. Virtuaalikenneleitä on siis tullut ja mennyt minunkin virtuaalihistoriassani, mutta uskoakseni saavutukseni ei ole mitään niiden rinnalla, jotka pukkaavat uutta kenneliä parin kuukauden välein ja hautaavat samalla vanhan historiaan. Liekö näiden takana kykenemättömyys tehdä lopullisia päätöksiä vai mikä, mutta tulevien ja menevien virtuaalikennelien ilmiöt näkyvät toistuvan nimenomaan tiettyjen ihmisten kohdalla.

Joillakin ongelmana tuntuu olevan oman rodun puute. Kaikki eivät ilmeisesti onnistu koskaan löytämään sitä itselleen kaikkein mieluisinta ja sopivinta rotua vaan kokeilevat useampia erilaisia syöttejä, josko jonkin kohdalla nappaisi se THE rotu. Itse kuulun niihin onnekkaisiin, joille se oma rotu on päivänselvä tapaus.
Voisivatko omaa rotua etsivät välttää tämän rotujen välillä surffailun? Uskoakseni kyllä, ratkaisu löytyy yksityisten koirien tai sekakennelin ylläpidosta. Jokaiselle omistamalleen rodulle ei tarvitse perustaa omaa kenneliään, vaan uuden rodun astuessa kuvioihin sen voi liittää jatkoksi edelliseen laumaan. Jos rotu alkaa myöhemmin - tarkan harkinnan jälkeen - tuntua selkeästi omalta, sille voi sitten perustaa oman kennelin. Miksi turhaa pitää viittä kahden koiran kenneliä kun voi yhdistää kaikki kymmenen koiraa yhteen ja samaan kenneliin tai yksityisten sivuille?

Omalla kohdallani olen huomannut jonkinlaisen riittämättömyyden tunteen ja tekemisen puutteen yhdistelmän luovan innostusta perustaa uusia hankkeita: Oma virtuaalikennel tuntuu kovin pieneltä ja mitättömältä jonkin toisen vieressä. Kaverin virtuaalikennelin uusi ulkoasu näyttää paljon omaa hohdokkaammalta ja oma muistuttaa siihen verrattuna lähinnä takkutukkaista metsänpeikkoa. Tai sitten yksinkertaisesti sormet syyhyävät tekemistä, mutta kaikki kisakalenterit on jo päivitelty, mahdollisiin kisoihin osallistuttu ja kennelin tekstitkin syynätty moneen kertaan läpi. Lääkkeitä näihin ongelmiin on onneksi olemassa.
Ensimmäisenä kannattaa lopettaa liika oman kennelin vertaileminen muihin. Aina silloin tällöin voi pohtia, että kaipaisikohan omani jotain lisää, mutta älä anna muiden hienojen ulkoasujen vähentää omasi loistetta. Jos oman kennelinsä sivuilla viihtyy vähän turhankin tiuhaan, se alkaa helposti näyttää loppuun kulutetulta. Muistahan kuitenkin, että kennelissäsi vierailevat ihmiset eivät välttämättä vieraile sivuilla kerran päivässä - heidän silmissään kennelisi saattaa olla tähdistä kirkkain! Sitä paitsi mitäpä sen uuden kennelin perustaminen auttaa, sinun käsialaasihan se on ja jälki siten luultavasti samantyyppistä kuin nykyisen kennelisi.
Oma Meripelastajani on syntynyt suurimmaksi osaksi tekemisen puutteessa. Olen nimittäin suunnannut ylimääräisen energiani vanhaan kenneliin sen sijaan, että olisin pukannut uutta pystyyn. Kielsin edellisessä kappaleessa liian vertailun, mutta mielestäni monet virtuaalikennelit kaipaavat nykyään sisällön täytettä koristelevien ulkoasujen sijaan. Niinpä tekemisen puutteessa kannattaa selailla muiden virtuaalikenneleiden sivuja ja pohtia mitä oman kennelin sisällöstä mahdollisesti puuttuu. Itse olen todennut virtuaalitallien toimivan usein vielä kenneleitäkin parempana inspiraationlähteenä. Suuntaa ne voimavarasi vanhoihin kenneleihin äläkä pukkaa kevyitä sivuprojekteja tylsyyden vaivatessa. Yksi lääke tekemisen puutteeseen seisoo muuten nenäsi edessä: laita pystyyn blogi, jonne voit kirjoitella aina kun et muutakaan keksi!

Uutta virtuaalikenneliä pystyyn pukatessa kannattaa myös miettiä muita kanssaharrastajia. Olisiko sinusta kovin mukavaa kaupata jollekulle ahkeraksi kuvittelemallesi tyypille kasvattiasi ja saada se sitten parin kuukauden kuluttua takaisin, koska ostajan innostus ei sittenkään riitä? Nämä tähdenlentoja tehtailevat virtuaalikoirailijat ovat muodostuneet ainakin oman kasvatustyöni suurimmaksi ongelmaksi. Olen useammin kuin kerran saanut uudelleen kaupata jo kerran myytyjä kasvatteja kun ensimmäinen omistaja seisottaa koiraa sivuillaan pari kuukautta toimettomana ja palauttaa sitten innostuksen puutteen vuoksi.
Muutenkin kanssakasvattajien kannalta on ihan kiva, jos harkitset vähän pidempään kennelin perustamista. Meripelastajan kolmevuotisen historian aikana on nähty ainakin kolme muutakin landseerkasvattajaa, mutta jokainen näistä lopetti yhtä nopeasti kuin oli aloittanutkin. Täytyyhän toki olla iloinen, että ainakin joku on joskus kiinnostunut omasta rodusta, mutta kaipaisimme ennemminkin niitä pitkänlinjan kasvattajia kuin muutaman kuukauden tähdenlentoja.

Näin loppupuolelle koottuna vielä muutama ohje uuden virtuaalikennelin perustamista harkitsevalle:

• Mieti ensimmäisenä miksi kennelin perustaminen kiinnostaa, johtuuko se jostain koirarodusta vai esimerkiksi tekemisen puutteesta.
• Pelkästä tekemisen puutteesta johtuva innostus kannattaa suunnata vanhaan kenneliin tai esimerkiksi blogikirjoitteluun.
  
• Harkitse tarkkaan oletko oikeasti kiinnostunut kasvatusrodusta vai onko kyse vain uuden rotututtavuuden alkuhuumasta.
• Uhraa aikaa kennelin kasvattajanimen pohdintaan, sillä jo sen mielekkyys itsessään voi lisätä kiinnostustasi kenneliä kohtaan.
• Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eli tee hyvät suunnitelmat ennen kuin alat rakentaa uutta kenneliä.
• Ennen kaikkea: käytä virtuaalikenneliisi aikaa ja vaivaa!
  

Virtuaalikenneliä perustaessa kannattaa suunnitteluun käyttää suurempikin tovi, sillä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Koiria ei kannata alkaa haalia puolivalmiiseen kenneliin vaan sivut on hyvä valmistella ensin kaikessa rauhassa loppuun saakka. Monet kasvattajatsanovat, etteivät mielellään myy kasvattejaan keskeneräisiin kenneleihin. Olen tosin huomannut tämän tarkoittavan lähinnä uusien harrastajien keskeneräisiä kenneleitä, ei niinkään vanhojen tuttujen uusia hankkeita. Ehkäpä kynnys ajaa puskutraktorilla virtuaalikennelinsä yli kasvaa suuremmaksi kun tietää käyttäneensä aikaa ja vaivaa kennelin suunnitteluun.