Ehheh, huomasin (taas), että tässä venähti reilu kuukausi virtuaalijuttuja suorastaan vältellen. Karvaturrit.netissä olen kyllä pyörinyt entiseen tapaan, mutta olen yrittänyt viimeiseen asti kiertää kaukaa kaikki virtuaalikoiriin liittyvät sivustot. Virtuaalijutut eivät vaan ole jaksaneet tai ehtineet kiinnostaa yhtään. Huomaan monen muunkin harrastajan pohtivan Turrilassa virtuaaliharrastuksen järkevyyttä...
Ihan totta, onko tässä harrastuksessa loppupelissä mitään järkeä? Huolenpitomme kohdistuu täysin mielikuvituksen tuotteina syntyneisiin koiriin, joiden ulkomuodon lainailemme joltakin tutulta tai tuntemattomalta IRL-koiralta. Käytännössä nämä ihanat bittikoiraystävämme ovat pelkkiä pikseleitä ja muutama hassu rivi tekstiä, tosin ei sitäkään kaikkien kohdalla.
Virtuaalikoiraharrastus tuntuu olevan nykypäivänä yhtä kilpajuoksua: Ensin taistellaan siitä kuka saa ne kaikkein hienoimmat kuvat koiralleen. Sitten tapellaan liki verenmaku suussa paikoista virtuaalikilpailuissa, monissa lajeissa tänä päivänä vain ne aktiivisimmat ja nopeimmat harrastajat pääsevät mukaan kisoihin. Eikä kilpaileminen lopu vielä tähänkään, sillä pitäähän sen oman iki-ihanan virtuaalikoiran olla joukon kaunein, nopein, rodunomaisin, menestynein ja jokaisella mahdollisella tavalla PARAS!
Ei voisi tällä hetkellä paljon vähempää kiinnostaa tämä jatkuva kilpajuoksu. Moni, minä mukaan lukien, kertoo kisaavansa täysin fiilispohjalta, mutta tiedä sitten kuinka moni oikeasti toteuttaa väitettään. Omalla kohdallani tuntuu ainakin olevan sula mahdottomuus mahtua tokokokeeseen mukaan, jos en kyttää lajin kisakalenteria lukemattomia kertoja päivässä... Eikä tällainen mielestäni mahdu enää fiilispohjaisen kilpailemisen määritelmään, lähinnä se on verenpainetta nostattavaa pakkopullaa.
Totuus lienee myös se, että virtuaalikoirailu on oikeasti varsin aikaa vievää touhua. Jokainen virtuaaliharrastaja lienee joskus kuullut urputusta siitä, että istuu päivät pitkät koneen ääressä. Usein ajatus nopeasta koirien kisakalentereiden päivittämisestä osoittautuukin ainakin omalla kohdallani parituntiseksi maratoniksi, jonka aikana pitää päivitellä kaikki mahdolliset virtuaalisivustot ja ilmoittaa vielä koiria pariin uuteen kisaan. Puhumattakaan sitten siitä kalentereiden kyttäämisestä, jotta mahtuisi edes joskus kilpailuihin mukaan.
Kaiken kukkuraksi jatkuvaa koneen ääressä istumista ei pidetä nykymaailmassa kovin terveellisenä elämäntapana. "Hanki elämä!", tätä lausahdusta olen kuullut paljon varsinkin sisarusteni suusta. Mihin kaikkeen muuhun sitä virtuaalikoirailuun kuluvaa aikaa voisikaan käyttää? Lueskelin Turrilassa viime syksynä kuinka joku kaipaili toista harrastusta tämän rinnalle. Omallakin kohdalla virtuaalikoirailu oli pitkään ainokainen harrastus, mitä nyt valokuvasin ja rakentelin kotisivuja myös, mutta nuo melkeinpä lasketaan kaikki samaksi harrastukseksi. Aloitin kuitenkin syksyllä toisen, myöskin varsin aikaa vievän, harrastuksen ja virtuaalijutut on kyllä jääneet väkisin sen varjoon. Olenkohan nyt sitten hankkinut elämän? Vai siirtänyt sen vain (ainakin osittain) virtuaalimaailmasta oikeaan maailmaan?
Sitä tuntee myös itsensä aina välillä liian vanhaksi tällaisiin mielikuvitusleikkeihin. Tiedän, että Karvaturrilassa pyörii useampiakin minua vanhempia käyttäjiä, toiset ovat pyörivät foorumilla omaa uteliaisuuttaan, toiset hoitavat vastuutehtäviään ja jotkut heittäytyvät edelleen virtuaalikenneleiden vietäväksi. Lukeudun itse viimeisten joukkoon, mutta eikö vielä tämän vuoden aikana 20 vuoden ikään ehtivä ole jo aika vanha leikkimään mielikuvitusleikkejä? Lähes suoraan lasten kotileikkeihin vertautuva mielikuvitusleikkihän tämä on, mitä me nyt vaan satumme rakentelemaan leikeillemme virtuaalisen ympäristön internetiin.
Vaan mikä on se koukku, joka pitää aina vaan kiinni tässä harrastuksessa? Tälläkin hetkellä virtuaalikoirailu tuntuu pakkopullalta, jota täytyy suorittaa suoni ohimolla tykyttäen. Jokin ei kuitenkaan yhtä aikaa anna minun kuopata Meripelastajaa ja ampua virtuaalikoiriani kauas bittiavaruuteen.
Suurin syy täällä viipymiseen minun kohdallani on oman koiran puute. Käyn viikoittain ulkoiluttamassa yhtä tuttua koiraa ja olen sen ansiosta päässyt myös tutustumaan pikkupentujen elämään, mutta virtuaalikoiraharrastus on minulle kuitenkin likimain ainut linkki, jonka avulla pääsen tekemisiin suosikkirotujeni kanssa. Väittäisin, että jos minulle jollain käsittämättömällä ihmeenkaupalla suotaisiin se oma landseer, nämä touhut saattaisivat loppua suhteellisen lyhyeen.
Toinen syy piireissä pyörimiseen ovat toiset samanhenkiset nuoret. Koirattomana en kovin paljon kierrä erilaissa koiratapahtumissa, lähinnä noissa vuoden suurimmissa näyttelyissä ja satunnaisesti muissa kilpailuissa. Karvaturrit on sen sijaan aivan loistava väylä tutustua muihin nuoriin koirien ystäviin ympäri maatamme. Saman harrastuksen vuoksi kukaan ei myöskään tule nauramaan ja sanomaan, että onpas sulla tyhmä harrastus - jotain virtuaalisia koiria!
Kahden edellä mainitun ohella rakastan vielä kirjoittamista, joten mikä sopisikaan paremmin kuin erilaiset tarinat ja kuvaukset iki-ihanista koirista. Ei myöskään sovi unohtaa sitä totuutta, että vaikka kilpaileminen tuntuukin pakkopullalta, niin oman koiran yllättävä menestyminen jossakin lajissa saa kyllä iloiselle mielelle.
Itse matkaan tässä suuressa laivassa välillä tukevasti jalat kannella ja toisinaan kaikin käsivoimin kaiteen väärällä puolella roikkuen. Mikä saa sinut jäämään ja kenties palaamaankin kerta toisensa jälkeen virtuaalikoirien pariin?
Ihan totta, onko tässä harrastuksessa loppupelissä mitään järkeä? Huolenpitomme kohdistuu täysin mielikuvituksen tuotteina syntyneisiin koiriin, joiden ulkomuodon lainailemme joltakin tutulta tai tuntemattomalta IRL-koiralta. Käytännössä nämä ihanat bittikoiraystävämme ovat pelkkiä pikseleitä ja muutama hassu rivi tekstiä, tosin ei sitäkään kaikkien kohdalla.
Virtuaalikoiraharrastus tuntuu olevan nykypäivänä yhtä kilpajuoksua: Ensin taistellaan siitä kuka saa ne kaikkein hienoimmat kuvat koiralleen. Sitten tapellaan liki verenmaku suussa paikoista virtuaalikilpailuissa, monissa lajeissa tänä päivänä vain ne aktiivisimmat ja nopeimmat harrastajat pääsevät mukaan kisoihin. Eikä kilpaileminen lopu vielä tähänkään, sillä pitäähän sen oman iki-ihanan virtuaalikoiran olla joukon kaunein, nopein, rodunomaisin, menestynein ja jokaisella mahdollisella tavalla PARAS!
Ei voisi tällä hetkellä paljon vähempää kiinnostaa tämä jatkuva kilpajuoksu. Moni, minä mukaan lukien, kertoo kisaavansa täysin fiilispohjalta, mutta tiedä sitten kuinka moni oikeasti toteuttaa väitettään. Omalla kohdallani tuntuu ainakin olevan sula mahdottomuus mahtua tokokokeeseen mukaan, jos en kyttää lajin kisakalenteria lukemattomia kertoja päivässä... Eikä tällainen mielestäni mahdu enää fiilispohjaisen kilpailemisen määritelmään, lähinnä se on verenpainetta nostattavaa pakkopullaa.
Totuus lienee myös se, että virtuaalikoirailu on oikeasti varsin aikaa vievää touhua. Jokainen virtuaaliharrastaja lienee joskus kuullut urputusta siitä, että istuu päivät pitkät koneen ääressä. Usein ajatus nopeasta koirien kisakalentereiden päivittämisestä osoittautuukin ainakin omalla kohdallani parituntiseksi maratoniksi, jonka aikana pitää päivitellä kaikki mahdolliset virtuaalisivustot ja ilmoittaa vielä koiria pariin uuteen kisaan. Puhumattakaan sitten siitä kalentereiden kyttäämisestä, jotta mahtuisi edes joskus kilpailuihin mukaan.
Kaiken kukkuraksi jatkuvaa koneen ääressä istumista ei pidetä nykymaailmassa kovin terveellisenä elämäntapana. "Hanki elämä!", tätä lausahdusta olen kuullut paljon varsinkin sisarusteni suusta. Mihin kaikkeen muuhun sitä virtuaalikoirailuun kuluvaa aikaa voisikaan käyttää? Lueskelin Turrilassa viime syksynä kuinka joku kaipaili toista harrastusta tämän rinnalle. Omallakin kohdalla virtuaalikoirailu oli pitkään ainokainen harrastus, mitä nyt valokuvasin ja rakentelin kotisivuja myös, mutta nuo melkeinpä lasketaan kaikki samaksi harrastukseksi. Aloitin kuitenkin syksyllä toisen, myöskin varsin aikaa vievän, harrastuksen ja virtuaalijutut on kyllä jääneet väkisin sen varjoon. Olenkohan nyt sitten hankkinut elämän? Vai siirtänyt sen vain (ainakin osittain) virtuaalimaailmasta oikeaan maailmaan?
Sitä tuntee myös itsensä aina välillä liian vanhaksi tällaisiin mielikuvitusleikkeihin. Tiedän, että Karvaturrilassa pyörii useampiakin minua vanhempia käyttäjiä, toiset ovat pyörivät foorumilla omaa uteliaisuuttaan, toiset hoitavat vastuutehtäviään ja jotkut heittäytyvät edelleen virtuaalikenneleiden vietäväksi. Lukeudun itse viimeisten joukkoon, mutta eikö vielä tämän vuoden aikana 20 vuoden ikään ehtivä ole jo aika vanha leikkimään mielikuvitusleikkejä? Lähes suoraan lasten kotileikkeihin vertautuva mielikuvitusleikkihän tämä on, mitä me nyt vaan satumme rakentelemaan leikeillemme virtuaalisen ympäristön internetiin.
Vaan mikä on se koukku, joka pitää aina vaan kiinni tässä harrastuksessa? Tälläkin hetkellä virtuaalikoirailu tuntuu pakkopullalta, jota täytyy suorittaa suoni ohimolla tykyttäen. Jokin ei kuitenkaan yhtä aikaa anna minun kuopata Meripelastajaa ja ampua virtuaalikoiriani kauas bittiavaruuteen.
Suurin syy täällä viipymiseen minun kohdallani on oman koiran puute. Käyn viikoittain ulkoiluttamassa yhtä tuttua koiraa ja olen sen ansiosta päässyt myös tutustumaan pikkupentujen elämään, mutta virtuaalikoiraharrastus on minulle kuitenkin likimain ainut linkki, jonka avulla pääsen tekemisiin suosikkirotujeni kanssa. Väittäisin, että jos minulle jollain käsittämättömällä ihmeenkaupalla suotaisiin se oma landseer, nämä touhut saattaisivat loppua suhteellisen lyhyeen.
Toinen syy piireissä pyörimiseen ovat toiset samanhenkiset nuoret. Koirattomana en kovin paljon kierrä erilaissa koiratapahtumissa, lähinnä noissa vuoden suurimmissa näyttelyissä ja satunnaisesti muissa kilpailuissa. Karvaturrit on sen sijaan aivan loistava väylä tutustua muihin nuoriin koirien ystäviin ympäri maatamme. Saman harrastuksen vuoksi kukaan ei myöskään tule nauramaan ja sanomaan, että onpas sulla tyhmä harrastus - jotain virtuaalisia koiria!
Kahden edellä mainitun ohella rakastan vielä kirjoittamista, joten mikä sopisikaan paremmin kuin erilaiset tarinat ja kuvaukset iki-ihanista koirista. Ei myöskään sovi unohtaa sitä totuutta, että vaikka kilpaileminen tuntuukin pakkopullalta, niin oman koiran yllättävä menestyminen jossakin lajissa saa kyllä iloiselle mielelle.
Itse matkaan tässä suuressa laivassa välillä tukevasti jalat kannella ja toisinaan kaikin käsivoimin kaiteen väärällä puolella roikkuen. Mikä saa sinut jäämään ja kenties palaamaankin kerta toisensa jälkeen virtuaalikoirien pariin?
2 kommenttia:
Nää blogikirjoitukset pistävät oikeasti miettimään näitä juttuja, miksi nyt jotain virtuaalikoiraa kisauttaa ja kiertää näyttelyissä? Jos on tylsää, voi hyvin kuluttaa aikaa tällaisellä harrastuksella. Ja ne joiden mielestä virtuaalikoirat ovat pikkutyttöjen oma "ihQ! mulla on 50 koiraa! jeejee! "-leikki, niin voivat vähän miettiä, että jos se jääkiekon pelaaminen on harrastus, niin miksi tämä olisi vaan monen pikkutytön LEIKKI?
Etenkin toko ja agility ovat sellaisia lajeja, joissa kisakalenteria täytyy kytätä joka päivä, että ehtisi omien koirien kanssa mukaan. Mielestäni tähän ei ole olemassa oikeaa ratkaisua. Jos luokkakoot suurennetaan johonkin sataan, kuka viitsii tarkistella tulospalvelusta onko juuri tämä koira suorittanut jo luokan ja onko tällä koiralla oikeuksia tähän vai ei. Jos taas rajoitetaan koirien määrää per nenä, kukaan ei ikinä pääse luokasta seuraavaan. Kolmas vaihtoehto on tietysti keksiä joka luokkaan kaksi eri osaa, toinen niille, jotka aloittelevat luokassa eivätkä ole saaneet yhtään I-palkintoa ja toinen niille joilla on toinen palkinnoista. Tälläisen systeemin järjestäminen ja tuomaroiminen tosin on aika stressaavaa.
Mut mahtava blogi! Mikä seuraava aihe? Ehdotuksia: näyttelyt & tuomaroiminen(koskien muitakin lajeja kuin näyttelyitä). :) Luen seuraavatkin kirjoitukset :)
Kiva huomata, että ihmiset oikeasti pysähtyy miettimään asioita luettuaan tekstejäni.
Monista aiheista pitäisi keskustella paljon nykyistä enemmän, sillä sen avulla voitaisiin ehkä kehittää virtuaalikoiramaailmaa eteenpäin. Sinäkin kävit hyvää monologia nykypäivän kisausongelmista. ;)
Seuraavan tekstin ehdinkin jo julkaista, mutta minulla on runsaasti erilaisia aiheita varastossa. Aiheet tulevat ihan sattumanvaraisessa järjestyksessä, mutta mm. seuraavia juttuja olis tarkoitus joskus käsitellä: liittojen tulospalvelut, kilpailutus useammaltakin kantilta, YVNL, kasvatusrotujen valinta... Aiheita siis riittää ja uusia syntyy jatkuvasti!
Lähetä kommentti