Pilkka osuu omaan nilkkaan

on 1. maaliskuuta 2011
Otsikko on suorastaan kliseinen, mutta totta joka sana.

Pitäisi ilmeisesti lisätä Karvaturrit.netin "Mitä tahtoisit sanoa?" -topikki sille "Älä erehdy lukemaan tätä" -listalle. Meno tuntuu yltyvän tuolla vähän turhankin usein lastentarhaksi. Mä oon tehnyt jo periaatepäätöksen siitä, että pyrin pysyttelemään typerien kinojen ulkopuolella pitämällä suuni kiinni tietyistä aiheista ja näppini erossa muiden välisistä sanaharkoista.

Turrilan kokoisessa keskusteluyhteisössä erimielisyyksiltä ei voida välttyä. Olisi suorastaan luonnotonta, jos kaikki eläisivät koko ajan sopusoinnussa rinta rinnan. Toisten mielipiteisiin saa tarttua ja talon tavoille ojentaminenkin on joskus tarpeellista, oli sitten kyse uudesta tai vanhasta käyttäjästä. En vaan ymmärrä sitä vimmaa ja tapaa, jolla toiset (vanhemmatkin, ja viisaammat?) käyttäjät hoitavat tämän.

Lienee sanomattakin selvää, että riitoihin ja kinoihin tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta. Monissa sanaharkoissa ainakin toinen aloittajaosapuoli on aiemmista riitatuomioistaan tuttu nimimerkki. Tietyt käyttäjät tuntuvat kerta toisensa jälkeen ajautuvan kinoihin toisia herkemmin. Syitä tähän on monia, mutta yleisimpiä tuntuvat olevan herkkänahkaisuus ja kärkäs kirjoitustyyli, ennen kaikkea tarpeeton piilov*ttuilu. Anteeksi ruma kielenkäyttö, mutta sanavalinta sattuu kuvaamaan parhaiten ajatuksiani kyseisestä ilmiöstä.

"Mitä haluaisit sanoa" -topikissa
Käyttäjä1: "Miettikää vähän kielenkäyttöänne ja sitä mitä kirjoitatte, sillä palstalla on paljon nuoria käyttäjiä."

Iloisuuksissa seuraavalla minuutilla
Käyttäjä2: "Hieno harkkosakset viikonloppu harkkosakset tulossa!!! Bileitä, harkkosakset!!!!! HARKKOSAKSET, PÄÄ TÄYTEEN! :mrgreen: x100"

Esimerkki nyt on tuulesta temmattu, mutta tätä näkee tiettyjen henkilöiden harrastamana erittäin paljon. Joukossa on vanhempiakin käyttäjiä, jotka ovat vissiin olevinaan viisaampia ja jotenkin nokkelampia. Musta tällainen piilov*ttuilu ei ole millään tasolla fiksun ihmisen harrastus. Lähinnä vaikuttaa siltä, että hän yrittää korottaa itseään muiden yläpuolelle. Mä olen alkanut välttää tiettyjen ihmisen postausten kommentoimista ihan just siksi, etten jaksa kuunnella tällaista. En tiedä onko tuo joidenkin mielestä muka hauskaa. Hahhahha, kylläpä naurattaa.

"Tämä on keskustelupalsta plaa plaa plaa." Kyllä, Turrila on keskustelupalsta, mutta missäs on porukan keskustelutaidot? Niidenkin perään kuulutellaan paljon. Muiden keskustelutaitoja kyseenalaistavat jopa sellaiset, joilta ei itseltäänkään tunnu niitä löytyvän - ainakaan asiallisia sellaisia. Keskustelupalstallakaan ei tarvitse sietää kenenkään v*ttuilua eikä varsinkaan henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja. Vastapuolen haukkuminen idiootiksi tai tyhmäksi ei ole keskustelemista. Ei vaikka sen tekisi hienommilla tai lievemmillä ilmaisuilla. Myös piilov*ttuilu on vastapuolen halventamista, vaikka mun silmissä se onkin piilov*ttuilija, joka tekee itsestään narrin.

Viisas osaa vaieta sopivalla hetkellä. Ilokseni voin todeta, että Turrilassa viisaat ovat enemmistö, mutta valitettavasti se toinen porukka pitää itsestään suurempaa ääntä. Se älähtää, johon kalikka kalahtaa. Jos mietit tarkoitetaankohan tuolla minua, olet kohdeyleisöä. Ihan jokainen voisi välillä pysähtyä tarkastelemaan omaa käytöstään palstalla.

Terveisiä vaan kaikille, jotka tunnistavat itsensä. ;))) Hehheh.

1 kommenttia:

Nath kirjoitti...

Olen muuten kans huomannut vähentäneeni aika paljon postailujen spämmäilyä Turrilaan, vaikka postaankin sinne edelleen päivittäin jonkin verran viestejä + mullakin on nykyään tapana ignorata muutamien tiettyjen käyttäjien viestejä, koska tiedän, että jos menee sanallisen arkkunsa aikaisemaan, niin sieltä tulee heti sitä muka-nokkelaa ja muka-aikuismaista piilovittuilua.

En tiedä sitten kärsiikö keskustelupalstan idea siinä, että sinne ei uskalla mennä keskustelemaan tai edes "keskustelemaan" mistään. Yksikin väärä sana, niin siinä on taas koko kööri rohkeimpia niskassa huutamassa, voi huoh sentään. Että parempi vissiin vaan pysyä hiljaa ja poissa ainakin tietyistä aiheista, vaikka kuinka ärsyttäisi. Joskus ei vaan oikeasti jaksa eed yrittää perustella mitään, kun aina sen joku menee ymmärtämään väärin.

Lähetä kommentti